Parhaat sovellukset, joiden avulla opiskella kieliä

Kielten opiskelun suosio on kasvusuunnassa, eikä vähiten globalisaation myötä: ihmiset matkustavat ja liikkuvat enemmän, ja paikallisen kielen hallitseminen on avainasemassa kulttuuriin sisälle pääsemiseen. Myös työelämä on aiempaa kansainvälisempi, ja monesti hyvä kielitaito takaakin myös sekä paremman työn että jopa palkkauksen. Vaikka englanti onkin eräänlainen lingua franca, maailmassa on hätkähdyttävä määrä myös muiden kielten puhujia, ja eri kielten osaaminen voi avata elämässä uudenlaisia ovia.

Parhaat sovellukset, joiden avulla opiskella kieliä

Parhaat sovellukset, joiden avulla opiskella kieliä

 

Digitalisaatio tuo uusia mahdollisuuksia kielten oppimiseen, ja erityisesti erilaiset sovellukset kasvattavat suosiotaan – mikä olisikaan sen helpompaa, kuin kasvattaa kielentuntemustaan vaikka bussimatkalla kotiin. Siinä mielessä sovellukset tekevät kielen opiskelusta myös aiempaa helpommin lähestyttävää, ja monet niistä ovat myös ilmaisia, mikä mahdollistaa opiskelun kaikille.

 

Millaisia sovelluksia uuden kielen oppimiseen on?

Ylen Abitreenit selvitti taannoin Instagram-seuraajiltaan, millaisia sovelluksia he suosivat kielen opiskelussa. Tulokset eivät sinänsä yllättäneet, sillä listassa on monia itsellenikin tuttuja nimiä, mutta sain itsekin uusia vinkkejä sovelluksista. Duolingo ansaitsee maininnan ensimmäisenä, sillä se lienee listauksen tunnetuin ja myös kansainvälisin sovellus. Duolingo tarjoaa hämmästyttävän laajan kirjon eri kieliä, joten uskoisin sen toimivan monenlaisiin erilaisiin kielenoppimistarpeisiin. Perusversio on myös ilmainen, mikä on hyvä siinäkin mielessä, että sovellusta voi kokeilla hyvin matalalla kynnyksellä. Toki maksullinen versio on myös olemassa, ja sen hankkiminen voi olla hyvä idea mikäli kokee, että ilmaisversion mainokset häiritsevät itseään. Sovelluksen ainoa ongelma lienee sen englanninkielisyys: oppiakseen uuden kielen on myös siis lähtökohtaisesti osattava englantia. Mikäli kokee olonsa epävarmaksi englanninkielisten harjoitteiden kera, onneksi markkinoilla on myös suomenkielisiä oppimissovelluksia. Eräs näistä on listauksessa mainittu Wordrive, joka on siis suomalainen sovellus.

 

Kynnys kielen oppimiseen on siitä näkökulmasta matala, että opiskelu tapahtuu omalla kielellä, mikä voi olla monille opiskelijoille helpotus. Duolingoon verrattuna kielikursseja on tarjolla kuitenkin hieman vähemmän, ja sovellus on maksullinen. Hinta ei kuitenkaan ole erityisen korkea, sillä opintoihin pääsee käsiksi 9,99 dollarin kuukausimaksulla. Etuna voidaan pitää, että sovelluksen kurssit ovat jaettu eri vaativuustasoille, joten harjoitteita löytyy niin aloittelijoille kuin hieman edistyneemmillekin opiskelijoille.  Myös Mondly tarjoaa mahdollisuuden suomeksi opiskeluun, ja sovelluksessa on tarjolla Wordriveen verrattuna enemmän kieliä opiskeltavaksi.

 

Mondly on myös saanut useita kunniamainintoja niin Google Play Storessa kuin myös App Storessa, joten käyttäjät ovat vaikuttaneet ilmeisen tyytyväisiltä sovellukseen. Sovellus on ilmaisen kokeiluajan jälkeen maksullinen, mutta hinta on samaa luokkaa Wordriven kanssa. Hieman erilaista näkökulmaa ja oppimistyyliä tarjoaa Quizlet, joka käytännössä haastaa opiskelijan harjoittelemaan uutta sanastoa muistikorttien avulla. Se tarjoaa siis varsin yksinkertaisen ja tehokkaan mallin sanaston oppimiseen tai kertaamiseen, ja kaiken lisäksi sovelluksesta on olemassa myös ilmaisversio. Duolingon tapaan Quizlet on kehittänyt myös maksullisen version, jolla ilmaisversion mainoksista pääsee helposti halutessaan eroon. Sovelluksen hinta on tosin viime vuosina noussut kasvaneen kysynnän vuoksi, mitä voi pitää hieman negatiivisena asiana.

 

Mikä sovelluksista on parhain?

Se, mikä sovellus sopii itse kullekin, riippuu tietysti jokaisen yksilöllisistä oppimistarpeista. Sovellukset tarjoavat erilaisia tehtävätyyppejä, ja esimerkiksi Mondly tarjoaa jopa chat-botin, jonka kanssa voi harjoitella keskustelua. Tämä on varmasti käyttäjiä ihastuttava piirre, sillä keskustelutaidot ovat oikeassakin elämässä erittäin haluttu ja hyödyllinen asia. Myös hinnoittelu vaikuttaa opiskelijan valintaan, sillä monet suosivat varmasti ilmaisia palveluita. Sovellusten hinnoittelu vaikuttaisi kuitenkin olevan varsin huokea, joten hintojen ei luulisi olevan esteenä uuden kielen oppimiselle. Itse olen käyttänyt eniten Duolingoa, mutta kaikki edellä mainitut sovellukset vaikuttavat todella käyttökelpoisilta uuden kielen opiskelua varten.

Mikä sovelluksista on parhain

Mikä sovelluksista on parhain?